Yrjö Haila -gradupalkinto 2016

Giandomenico Majone: Evidence, Argument, & Persuasion in the Policy Process. Yale University Press, 1989.

Giandomenico Majone on laajalti arvostettu politiikka-analyysin (policy analysis) tuntija ja harjoittaja. Hänen kirjoituksensa tulevat tämän tästä vastaan erityisesti EU:n integraatiota ja sen legitimeettiä koskevien kysymysten yhteydessä. Vuoden 1989 kirja Evidence, Argument, & Persuasion on erinomainen johdatus selväjärkisen politiikka-analyysin perusteisiin. Kirja ei keskity mihinkään politiikan sektoriin, mutta Majone käyttää runsaasti havainnollisia esimerkkejä eri aloilta, myös ympäristöpolitiikasta.

Pidän poliittisten prosessien luonteen ymmärtämistä ympäristöpolitiikan avainkysymyksenä. Ympäristöongelmat saavat jatkuvasti uusia hahmoja, ja niihin kietoutuu moninaisin tavoin keskenään ristiriitaisia yhteiskunnallisia intressejä, jotka usein yksittäin ottaen ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä. Siksi myös ongelmien ratkaisemista edistävät toimenpiteet muuttavat muotoaan, joskus nopeastikin. Lisäksi vaikeimmat ongelmat – kuten ilmaston lämpeneminen – vaativat tietämystä, joka ulottuu moninaisille tieteenaloille. Majone arvioi erityisesti tällaisia ”tieteenalat ylittäviä” ongelmia, joihin hän soveltaa Alvin Weinbergin klassista sanontaa trans-science; hän tiivistää oman luonnehdintansa seuraavasti: ”questions of fact that can be stated in the language of science but are, in principle or in practice, unanswerable by science.”[1]

Majone kohdistaa teoksensa politiikka-analyysin ja julkisen harkinnan (public deliberation) välityksiin. Hänen tutkimusotteensa on tavallaan politiikan toimintakentän ja sitä ehdollistavien yhteiskunnallisten olosuhteiden rajalla: Analyysi edellyttää ”ulkopuolisuutta”, mutta julkinen harkinta tapahtuu kentän ”sisäpuolella” kaikki osalliset huomioiden. Asetelma on moniulotteinen: Analyytikon työn tulee olla riippumatonta ja perustua tilanteen luotettavaan tuntemukseen, mutta toisaalta analyytikon on oltava perillä asetelmaa ehdollistavista valtarakenteista sekä saavutettava kiistatilanteissakin eri osapuolien luottamus. Onnistumisen avain on argumentaatio, jonka kehittämisen taustalle Majone nostaa klassisen Kreikan dialektiikan kolme keskeistä periaatetta: lähtökohtien kriittinen arviointi; osapuolten rehellinen argumentointi omien näkemystensä puolesta; sekä kollektiivinen oppiminen.

Majonen tutkimusotetta luonnehtii pragmaattisuus ja positivistisen perinteen kritiikki. Olennaista on argumenttien pätevyys ja vakuuttavuus poliittisissa prosesseissa – eli evidence ja persuasion teoksen otsikon mukaisesti. Hän esittää tärkeitä erotteluja. Argumenttien vakuuttavuuden taustalla on kolme tekijää: data – information – evidence. Ensimmäinen termi data viittaa kohteena olevan tapauksen piirteitä kuvaavaan aineistoon, joka voi olla monen laatuista: tilastoja, haastatteluja, asiakirjatietoa, ja niin edelleen. Informaatio on aineistoon perustuva yhteenveto, joka tiivistää tapauksen olennaisiksi arvioidut piirteet. Evidenssi määräytyy siitä, kuinka hyvin (tai huonosti) informaatio ja sen perustana oleva aineisto kytkeytyvät tukemaan tapauksen selvittämiseksi kehitettyjä argumentteja. Tämä kytkentä määrää argumenttien vakuuttavuuden.

Politiikka-analyysi päätyy toimenpiteitä koskeviin suorituksiin. Majonen teoksen erityisen kiinnostava jakso koskee suositusten toteutettavuuden analyysiä (feasibility analysis); (s. 71): ”It is often more fruitful to ask what cannot be done and why, rather than what can be done.” Tärkeätä on toisin sanoen arvioida rajoitteita (constraints), jotka kaventavat mahdollisten vaihtoehtojen kirjoa. Päätöksenteon rajoitteista on laadittu taksonomioita, joita Majone esittelee, mutta ne ovat tapauskohtaisia. Niiden sijaan Majone painottaa kolmea yleisluonteista jäsennystä: objective versus self-imposed constraints; goals versus constraints; sekä short-run versus long-run constraints. Erotteluja seuraa kuitenkin varoitus, jonka luonteen selvittää seuraavan jakson otsikko: Constraints and pseudo-constraints (s. 89). Albert Hirschmaniin viitaten[2] – ja osittain Hirschmania kritikoiden – Majone toteaa, että rajoitteiden ”todenmukaisuus” on aina osittain analyytikon silmässä.

Majonen selkeästä kirjoitustyylistä näytteeksi seuraava rajoitteiden arvioimista koskeva kappale (s. 92):

”I have emphasized the fact that all constraints, whether objective or self-imposed, natural or man-made, restrict our freedom of choice by eliminating certain courses of action. But it is equally important to keep in mind that constraints are, at the same time, essential conditions of rational behavior, and that they can be used to discover new possibilities.”

Rajoitteet eivät vain rajoita, ne myös tekevät mahdolliseksi. Lisäksi etenkin ihmislähtöisiin institutionaalisiin rajoitteisiin voidaan vaikuttaa – jollakin aikavälillä. Changing Institutional Constraints on teoksen viides luku, jossa Majone arvioi erityisesti tätä tehtävää. Sitä seuraa teoksen suoranaisesti ympäristöpolitiikkaan kohdistuva luku Choosing among Policy Instruments.

Mutta riittäköön. – Majonen teoksen evästykseksi iskulause: Tehkäämme poliittisten prosessien tutkimisesta ja ymmärtämisestä arkipäiväinen taito![3]

[1] Alkuperäinen viite: Alvin Weinberg, ”Science and trans-science”, Minerva 10:2 (April 1972), 209-22. [http://www.quantamike.ca/pdf/Weinberg-Minerva.pdf]

[2] Alkuperäinen viite: Albert Hirschman, ”Obstacles to Development: A Classification and a Quasi-Vanishing Act,” in A Bias for Hope (New Haven: Yale University Press, 1971). – Majonen teoksen viehätystä lisää hänen taitonsa kytkeä argumenttinsa pragmatistisen politiikan tutkimuksen perinteeseen.

[3] Majonen kirjaan liittyy arvoituksellinen statistiikka: Google Scholar antaa siihen kohdistuvien viittausten määräksi 2287 (tammikuu 2017), mutta maamme yliopistojen kirjastoissa teosta on Melinda-tietokannan mukaan yhteensä kolme (3) kappaletta: Helsinki yksi, Turku kaksi.

Palkinnon saaja Liisa Varumo oli YHYS-syyskollokvion aikaan matkoilla; kirja toimitettiin hänelle jälkikäteen.

Yrjö Haila

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen Yrjö Haila –palkinto Liisa Varumolle

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura YHYS ry järjestää vuosittain gradukilpailun, jolla haetaan ansiokkaita maisteritason opinnäytetöitä yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alalta. Palkinto on nimetty Yrjö Haila –palkinnoksi
. Kilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä neljä opinnäytetyötä kolmesta eri yliopistosta. YHYS ry:n johtokunta päätti 31.10.2016 myöntää lukuvuoden 2015-2016 gradupalkinnon Liisa Varumon työlle Community-based tourism as the interface of indigenous and non-indigenous worlds. (Tampereen yliopisto, ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunta). Työn ohjaajina toimivat professori Jouni Häkli ja tutkija Minna Santaoja.
 
Varumon työ tarkastelee yhteisöperustaista turismia Madidin kansallispuistossa Boliviassa ja tutkielmassa kysytään, millä tavoin alkuperäiskansojen tieto elinympäristöstään voi hyödyttää luonnonsuojelua ja yhteisöperustaista turismia. Arvioinnin mukaan tutkielman erityisenä vahvuutena ovat metodologinen läpinäkyvyys ja reflektoiva empiirisen aineiston tulkinta.
 
Pekka Jokinen
YHYS ry:n johtokunnan puheenjohtaja

 

21. YHYS-kollokvio Tampereella 19.-20.11.2015

The 21st YHYS Colloquium, November 19-20, 2015, Tampere

Kokeilevia ympäristöpolitiikan käytäntöjä esillä YHYS-kollokviossa Tampereella

Syksyn 2015 YHYS-kollokvio järjestettiin teemalla kokeilevan ympäristöpolitiikan luominen (Creating experiment-driven environmental policy). Kahden päivän aikana kuultiin monia erilaisia esityksiä ja näkökulmia, joiden kokoavana punaisena lankana kulki rohkea kokeilukulttuuri kestävän (kaupunki)kehityksen edistäjänä. Tampereelle kokoontui päivien aikana noin 60 osallistujaa Suomen eri yliopistoista, Suomen ympäristökeskuksesta ja muista ympäristöalan tutkimusinstituutioista. Osallistujien joukossa oli myös useita kansainvälisiä vahvistuksia mukaan lukien pääpuhujina toimineet Dr. James Evans (University of Manchester) ja Dr. Vanesa Castan Broto (University College London).

Heti kollokvion alkuun vieraat pääsivät askartelemaan itselleen nimikyltit ja nautiskelemaan aamukahvista ja -teestä. Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan professori ja YHYS:n puheenjohtaja Pekka Jokinen avasi päivät ja johdatteli kuulijat torstain pääpuhujien pariin. Kaupunkien kestävyyssiirtymiä tutkiva Manchesterin yliopiston maantieteen professori James Evans puhui urbaanista kokeilukulttuurista living lab -idean avulla. Hän korosti, etteivät eläviksi laboratorioiksi keskelle ei-mitään rakennetut kaupungit ole sinänsä kestävän kaupungin malliesimerkkejä, vaan toimivat alustoina kokeilla uusia toimintamalleja ja oppia kokeilun kautta. Kokeilemalla esimerkiksi uusia rakentamisen, liikkumisen tai jätehuollon ratkaisuja osana ihmisten arkielämää voidaan löytää toimivat ja toimimattomat ratkaisut. Tämän jälkeen olisi otettava tärkein askel: ottaa toimivat ratkaisut käyttöön itse projektin päätyttyä ja levittää niitä eteenpäin.

James Evansin puheenvuoron jälkeen estradille astui SYKE:n tutkija Annukka Berg. Keskustelu jatkui samojen teemojen parissa, kun Annukka eritteli kestävyyskokeilujen luonnetta Suomen kontekstissa. Mielenkiintoinen nosto Annukan esityksestä on huomio siitä, ettei kokeilukulttuuri ole itse asiassa mitenkään uusi ilmiö, vaan päinvastoin tekemisen kautta oppiminen on hyvin fundamentaalinen tapa toimia. Sillä tavoin ihmiset ja yhteiskunnat ovat kautta aikojen luoneet uusia toimintatapoja.

Perjantai-iltapäivän luento-osuuden avasi ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Helena Leino esittelemällä Lontoosta saapuneen päivän pääpuhuja kaupunkikehityksen suunnittelun ja globaalin kaupunkilaisuuden lehtori Vanesa Castan Broton (UCL). Hänen esitelmänsä aiheena oli uusiutuvan energian uudet kokeilevat ratkaisut urbaaneilla alueilla. Saimme kuulla monia esimerkkejä kehittyvien maiden metropolialueilta, missä energian ja sähkön saaminen koteihin ei ole arkipäivää, vaan luksusta.

Päivien viimeisenä pääpuheenvuorona kuulimme arkkitehtuurin maisteriopiskelija Antti Auvista Aalto-Yliopistosta. Hän toi päivien tutkimusorientoituneiden esitysten lomaan raikkaan tuulahduksen käytännönläheisyyttä esittelemällä Pro Helsinki 2.0 kaavan, joka on Urban Helsinki -ryhmän tekemä vaihtoehto Helsingin kaupungin viralliselle yleiskaavalle. Tämä konkreettinen esimerkki toi selkeästi esille yhdenlaisen kokeellisen kaupunkikehittämisen muodon, joka on sosiaalisen median, avoimen datan ja aktiivisten kaupunkilaisten mahdollistama uusi toimintatapa. Varjokaavan luomisen kautta ryhmä kaupungin tiivistämistä kannattavia asukkaita on toiminut kokeilijoina ja tekijöinä virallisen kaupunkisuunnittelun rinnalla.

Vuoden 2015 YHYS-kollokvion yhteydessä järjestettiin viisi työryhmää, jotka tarjosivat näkökulmia kokeilukulttuuriin kaupunkien, maaseudun, luonnonsuojelun, energiajärjestelmien ja jätekiertojen konteksteissa. Esimerkiksi torstain kaupunkikokeilujen työryhmässä (Urban experiments: What is bubbling under in the urban scene?) tuli esille monia erilaisia kokeiluja, jotka ilmensivät niin bottom-up kuin top-down suuntautunutta kaupunkitilan ja projektien hallintaa sekä näiden erilaisia välimuotoja ja sekoituksia. Noora Jalosen Kääntöpöydän kaupunkiviljelmän tutkimus esitteli kolmatta sektoria ja kaupunkiaktiiveja luovan ja kokeilevan kaupunkitilan käytön promoottoreina. Eveliina Asikainen puolestaan toi keskusteluun uuden hankkeen, jossa Tampereen ammattikorkeakoulu ja Käymäläseura Huussi ry tekevät yhteistyötä tamperelaisten ravintoloiden kanssa kaupunkiviljelyn ja suljetun ravinnekiertojärjestelmän kehittämisessä. Senja Laakso on tutkinut yksin ajamista ja autoriippuvuutta Sitran rahoittaman hankkeen kautta, jossa viisi keskisuomalaista kotitaloutta ohjeistettiin muuttamaan koko elämäntyylinsä ympäristöystävällisemmäksi muun muassa jättämällä määräajaksi autot pois ja siirtymällä kasvisruokavalioon. Työryhmän neljäs esitys, Helena Leinon puheenvuoro, toi esiin tutkijoiden ja tutkimuksen roolia välittäjänä kaupunkiorganisaation, asukkaiden ja taloyhtiöiden välillä konfliktiherkässä täydennysrakentamisen tapauksessa.

Torstaina varsinaisen ohjelman päättymisen jälkeen pidetyssä YHYS:n syyskokouksessa käytiin aktiivista keskustelua muun muassa tulevien vuosien teemaseminaarien järjestämistarpeesta ja -mahdollisuuksista. Kun uusi johtokunta oli valittu, oli aika kokoustajien liittyä muun seurueen joukkoon Kulttuuriravintola Telakalle hyvän ruoan ja juoman pariin. Aktiivisen seurustelun lomassa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Yrjö Haila ojensi HM Hanna Niemiselle YHYS ry:n myöntämän nimikkopalkintonsa Yrjö Haila -gradupalkinnon, jolla palkitaan vuosittain ansiokas maisteritason opinnäyte yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alalta. Hanna Niemisen työ on otsikoitu Viherkattojen toteutumisen liikkumavara osana rakentamisen prosesseja. Tasapainoilua kaupunkirakenteen ja -luonnon rajapinnoilla. Palkitun gradun aihepiiri sopi hyvin yhteen kollokvion teeman kokeilevan ympäristöpolitiikan kanssa. (Valitettavasti gradua ei ole toistaiseksi saatavilla sähköisessä muodossa.)

Tampereen yliopiston aluetieteen yliopistonlehtori Markus Laine kiteytti perjantai-iltapäivänä kollokviossa tulleen esille monia erilaisia tapoja käyttää tilaa ja kokeilla uusia kestävämpään elintapaan ja asuinympäristön käyttöön tähtääviä malleja ja ratkaisuja. Ympäristöpolitiikan ja kaupunkikehityksen saralla on meneillään lukuisia kokeilevia toimintatapoja, mutta parannettavaa näyttäisi olevan vielä siinä, kuinka uudet toimivat ratkaisut saadaan siirrettyä kokeilusta valtavirtaan. Kokeiluista oppiminen ja uusien toimintatapojen vakiinnuttaminen ja jatkuvuus on asioita, joihin monen kokeilun ympärillä täytyisi vielä kiinnittää enemmän huomiota.

 

Krista Willman

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura YHYS ry järjestää vuosittain gradukilpailun, jolla haetaan ansiokkaita maisteritason opinnäytetöitä yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alalta. Palkinto on nimetty Yrjö Haila -palkinnoksi. YHYS ry:n johtokunta päätti kokouksessaan 16.11.2015 myöntää gradupalkinnon Hanna Niemisen työlle Viherkattojen toteutumisen liikkumavara osana rakentamisen prosesseja. Tasapainoilua kaupunkirakenteen ja -luonnon rajapinnoilla. (Tampereen yliopisto, ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunta 2014)

Arvioinnin mukaan Niemisen tutkielma, jossa tarkastellaan päätöksentekoprosessia tapaustutkimuksen otteella, avaa ansiokkaasti yhteiskunnassa meneillään olevaa muutosprosessia noudattaen erinomaisesti perinteistä tieteellisen opinnäytetyön mallia ja osoittaen reflektiossaan erityistä tieteellistä kypsyyttä.

Myös Suomen suunnittelevat maantieteilijät SUM ry on palkinnut Hanna Niemisen tutkielman Vuoden gradu –palkinnolla. (http://sum.tek.fi/node/91).

 

Valitettavasti gradua ei ole toistaiseksi saatavilla sähköisessä muodossa.

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura YHYS julisti keväällä 2014 Yrjö Hailan nimeä kantavan vuotuisen gradupalkinnon. Määräaikaan 30.6.2014 mennessä eri laitoksilta ympäri maatamme saapui viisii ehdokasta. Näistä seuran johtokunta valitsi voittajaksi Liisa Haapasen maisterityön Ilmiö, instituutio ja ideologia – 2000-luvun talouskasvukritiikin teemat. tehtiin Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksella ympäristönsuojelutieteen oppiaineessa, ja se valmistui lokakuussa 2013. Työn ohjaajina toimivat Petri Tapio ja Risto Willamo. Työ on saatavissa osoitteesta https://helda.helsinki.fi/handle/10138/44720. Palkintokirjan kilpailun voittajalle luovutti emeritusprofessori Haila seuran syyskollokvion illallisella 3.11.2014 ravintola Korjaamossa, Helsingissä.

Valintaperusteluiksi johtokunta nosti seuraavia seikkoja: Haapasen tutkielma analysoi talouskasvukriittistä keskustelua kolmen aihetta käsittelevän keskeisen kirjan kautta: Tim Jacksonin Prosperity without growth – economics for a finite planet (2009), Peter Victorin Managing without growth – slower by design, not disaster (2008) ja Serge Latouchen Jäähyväiset talouskasvulle (2010, alkuperäisteos on Petit traité de la décroissance sereine vuodelta 2007). Aihe on perinteinen ja haastava, mutta Haapanen suorituu siitä erinomaisesti. Johdannon ja talouskasvukritiikin jälkeen tekijä esittelee aineiston (kirjallisuus), analyysimenetelmän (laadullinen sisällön analyysi) ja menee sen jälkeen tuloksiin. Päätulos, talouskasvukriittisen keskustelun jäsentäminen kolmeen teemaan, kerrotaan jo sivulla 21. Tämän jälkeen Haapanen käy läpi tulokset ja niiden perusteet, teemojen määrittymisen ja kehittymisen ja tekee sen vakuuttavasti. Työ on selkeästi jäsennetty ja kirjoitettu.

Kiinnostavaa on mm. se, että aineistosta ei löytynyt selvää määritelmää talouskasvun käsitteelle. Kiinnostava on myös Haapasen havainto: ”Kun talouskasvua tarkastellaan konkreettisena ilmiönä, aineistossa käsitellään hyvin vähän pelkästään taloudellisen tuotoksen tai BKT:n kasvua. Huomion keskipisteessä ei siis ole talouden kasvu vaan se, mikä muu kasvaa tai muuttuu samalla, kun talous kasvaa.” Haapasen mukaan analysoidussa kirjoituksissa keskitytään lähinnä taloudellisen toiminnan ja talouskasvun negatiivisiin ympäristövaikutuksiin, joskin ne lyhyesti sivuavat mahdollisuutta, miten talouskasvu vaikuttaisi positiivisesti ympäristön tilaan. Jokaisessa aineiston kirjoista on käsitelty kasvun ekologisia rajoja, mikä kiinnittää lukijan huomion siihen, että talouskasvu ei ole pelkkä abstrakti kansantaloudellinen ilmiö. Siinä on kyse myös konkreettisesta toiminnasta konkreettisessa ympäristössä. Kaikki kirjoittajat ovat tekijän mukaan sitä mieltä, että ekologiset rajat on osin jo ylitetty. Työn lopussa oleva pohdinta ja esitetyt kuvat ja nelikenttä jatkavat työn vakuuttavaa linjaa. Pohdinnoissa nostetaan esille, millaisia ympäristönsuojelun strategioita pitäisi soveltaa kehitysmaissa ja länsimaissa. Tekijän mukaan vihreän talouskasvun visio voisi sopia kehitysmaille ekotehokasta kohtuullisuutta paremmin.

Johtokunta onnittelee kilpailun voittajaa ja työn ohjaajia.

Kilpailu järjestetään vuoden välein. Lisätietoja YHYS ry:n internet-sivuilta: http://www.yhys.net/yrjo-haila-palkinto/