Uusi kirja poikkitieteellisen ympäristötutkimuksen heuristiikasta

Ympäristön tutkimusta pidetään lähtökohtaisesti monitieteisenä tai tieteidenvälisenä tutkimusalueena. Erityisesti yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus on luonteeltaan perinteiset tieteenalarajat ylittävää, ohittavaa tai läpäisevää. Tällaiseen tutkimukseen liittyy paitsi merkittäviä institutionaalisia haasteita, myös kimurantteja metodologisia kysymyksiä. Loppukeväällä ilmestyvä teoksemme Katri Huutoniemi & Petri Tapio (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach (Routledge 2014) tarkastelee näitä kysymyksiä uudelta kantilta.

Heuristiikka_kansi

Lähdemme liikkeelle pirullisen ongelman (wicked problem) käsitteestä, joka viittaa siihen, että ratkeamattomien epävarmuuksien ja arvoristiriitojen vuoksi ongelmille ei ole tyhjentävää määritelmää eikä optimaalista ratkaisua. Yhteiskunnallisesti orientoituneen tutkijan näkökulmasta asetelma on hämmentävä: Millaisia metodologisia periaatteita tulisi noudattaa, kun ongelman määrittely itsessään on ongelma? Toimittamamme teoksen kantavana teemana oleva heuristinen lähestymistapa etsii tieteidenvälisiä reittejä ongelmallisten tilanteiden kohtaamiseen ja tarkasteluun. Heuristiikalla tarkoitamme ajattelun välineitä, joilla tutkija lähestyy tutkimustilannetta ja poimii sieltä tekijöitä, joiden avulla on mahdollista jäsentää ongelmaa ja löytää siihen ratkaisuja.

Teos koostuu johdantoluvusta sekä kymmenestä erillisestä artikkelista, joiden kirjoittajat ovat
poikkitieteellisen ympäristö- ja kestävyystutkimuksen asiantuntijoita Suomesta ja ulkomailta. Esipuheen teokseen on laatinut tieteidenvälisyys-keskustelun uranuurtaja Julie Thompson Klein. Artikkelien kirjoittajat tarkastelevat ympäristö- ja kestävyysongelmien jäsentämiseen, tarkasteluun ja ratkaisemiseen liittyviä heuristisia näkökohtia omien tutkimusteemojensa kautta. Artikkelit muodostavat kolme toisiinsa lomittuvaa kokonaisuutta, jotka käsittelevät tieteenalarajat ylittävää heuristiikkaa ongelmien kehystämisessä (osa I), ongelmien ratkaisemisessa (osa II) ja inhimillisen tiedon sopeuttamisessa ekologisiin reunaehtoihin (osa III).

Ensimmäisen osan artikkelit valottavat ongelmien tunnistamisen ja rajaamisen merkitystä poikkitieteellisessä tutkimuksessa sekä antavat esimerkkejä erilaisista kehystämisen tavoista. Esitämme Risto Willamon kanssa systeemi- ja kompleksisuusteoriaan pohjautuen ulospäin suuntautuvan ajattelun heuristiikkaa ympäristöongelmien kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi. Jari Lyytimäki ja Lars Kjerulf Petersen käsittelevät integroivien käsitteiden heuristista merkitystä kestävyyden arvioinnissa, ja tarkastelevat kirjoituksessaan ekosysteemipalveluiden käsitettä kaupunkiympäristöjen tutkimisessa. David Banister käsittelee liikenteen avainkysymysten muotoumista tieteen ja politiikan rajapinnalla ja osoittaa, kuinka kestävän liikkumisen mahdollisuuksia voidaan huomattavasti avartaa matkustusajan uudelleen määrittelyllä. Petri Tapio, Mattias Höjer, Åsa Svenfelt ja Vilja Varho erittelevät liikenteen ympäristökysymyksiä koskevan tapauksen avulla keinoja rakentaa, kuvata ja vertailla vaihtoehtoisia skenaarioita, ja esittävät huomiota eri skenaarioprosessien käyttämisestä kestävän tulevaisuuden tavoittelussa.

Kirjan toisessa osassa pureudutaan ongelmanratkaisuun poikkitieteellisessä toimintaympäristössä. Kun osapuolilla on toisistaan poikkeavia uskomuksia, arvoja ja intressejä, ratkaisujen etsiminen edellyttää tilannekohtaista harkintaa. Christian Pohl kuvaa tutkimusprosessin kannalta kriittisiä kysymyksiä tieteellisen ja käytännöllisen maailman rajalla, ja esittää viisi heuristista työkalua, jotka auttavat onnistuneen prosessin luomisessa. Troy E. Hall ja Michael O’Rourke luovat systemaattisen katsauksen poikkitieteellisten projektien kommunikaatio-ongelmiin, ja esittävät pienryhmien sosiaalipsykologiaan ja sosiokulttuuriseen oppimisteoriaan pohjautuvia käytännön ratkaisuja. Vilja Varho ja minä kirjoitamme ympäristöongelmien ratkaisumahdollisuuksien etsimisestä asiantuntijaharkinnan perusteella ja kuvaamme yhden asiantuntijaharkintaan pohjautuvan tutkimusmenetelmän. Riikka Paloniemi ja Annukka Vainio tarkastelevat sosiaalipsykologian näkökulmasta kahta keskeistä yhteistoiminnan heuristiikkaa, luottamusta ja dialogia, ja selvittävät niiden yhteyksiä ympäristönsuojelua edistävien toimien toteuttamiseen.

Kirjan kolmas osa koostuu kahdesta artikkelista, jotka pohtivat inhimillisen tiedon ja yhteiskuntien ekologisen kestävyyden välisiä suhteita valitsevasta tietokäsityksestä poikkeavalla tavalla. Janne I. Hukkinen ja minä lähestymme tiedon ongelmaa autopoieettisen epistemologian viitekehyksessä, jossa heuristiikat nähdään kognitiivisten systeemien sopeutumina ympäristöönsä. Teoksen päättää Robert Frodeman kirjoitus, jossa hän pohtii poikkitieteellisyyttä ratkaisuna tiedon ylituotantoon. Hänelle poikkitieteellisyys ei ole vain tutkimuksellinen väline kestävyyden saavuttamiseksi, vaan kehotus tarkastella tiedontuotannon päämääriä kestävyyden nimissä.

Teos on suunnattu ennen kaikkea poikkitieteellisestä ympäristötutkimuksesta kiinnostuneille tutkijoille ja opiskelijoille, mutta tarjoaa ajattelun aineksia muillekin ongelmakeskeisen tutkimuksen harjoittajille. Yksittäiset artikkelit edustavat oman alansa viimeaikaista tutkimusta ja ovat siten hyödyllistä luettavaa myös erikseen.

Katri Huutoniemi