Yhteiskuntatieteellisen
ympäristötutkimuksen
seura ry
Yhteiskuntatieteellisen
ympäristötutkimuksen
seura ry
YRJÖ HAILA -GRADUPALKINNON 2017 KIRJAN ESITTELY
16.2.2018
Mitä käsitteet tekevät?
James Meadowcroft & Daniel J. Fiorino (eds): Conceptual Innovation in Environmental Policy. MIT Press (2017).
Ympäristöpolitiikka on uusi toimintapolitiikan ala. James Meadowcroftin ja Daniel Fiorinon toimittama artikkelikokoelma esittelee käsitteitä, joiden avulla ympäristöpolitiikan kohdealuetta on täsmennetty alan vakiintuessa. Jotkut ongelmista ovat toki vanhoja, kuten esimerkiksi Simo Laakkonen on useassa yhteydessä korostanut.[1] Kuitenkin ympäristöpolitiikan uutuus on myös totta, sillä itse käsite ympäristö on politiikkasektoria määrittävänä terminä uusi. Meadowcroft erittelee kysymystä teokseen sisältyvässä artikkelissaan ”The Birth of the Environment and the Evolution of Environmental Governance”. Termin alkuperäinen referenssi on ollut se, mikä ympäröi jotakin tiettyä henkilöä tai kohdetta. Taustana on transitiiviverbi ympäröidä (englanniksi to environ).[2] Politiikkasektorin perustaksi ymmärretty ympäristö on muuta: Se on ihmistoiminnan vahingoittama ja siksi ihmisten hyvinvointia uhkaava yhteinen ympäristö, joka on irtautunut tietystä kohteesta yleiseksi ja jopa globaaliksi kokonaisuudeksi. Meadowcroft esittää, että tämä muutos tapahtui englanninkielisessä maailmassa suunnilleen 1950-luvun lopun ja 70-luvun alun välisenä aikana.
Ympäristö on normatiivisesti latautunut käsite, mutta se on myös hyvin yleisluonteinen käsite. Tähän sisältyy paradoksi: ympäristö käsittää kirjaimellisesti tulkittuna kaiken, mikä ympäröi – siis kaiken. Paradoksi heijastuu ympäristöpolitiikan alan määrittelyyn: Se ei voi olla ”kaiken” politiikkaa, kuten nimikkeen alkuosan termi antaisi kirjaimellisesti tulkittuna ymmärtää. Siksi ei ole ihme, että ympäristöpolitiikan toiminta-alan jäsentämiseksi on omaksuttu koko joukko täsmentäviä käsitteitä, jotka ovat toimineet erilaisia politiikan alueita perustelevina termeinä. Meadowcroftin ja Fiorinon teoksen lähtökohta on, että monet ympäristöpolitiikan toiminta-alaa täsmentävistä termeistä ovat käsitteellisiä innovaatioita. Jotkut ovat uudenlaiseen käyttöön omaksuttuja vanhoja termejä kuten ’ympäristö’, mutta joukossa on myös uudissanoja kuten ’biodiversiteetti’.
Toimittajat ovat kirjoittaneet teokseen kolme lukua, joissa he pohtivat käsitteellisten innovaatioiden vakiintumiseen vaikuttaneita seikkoja sekä innovaatioiden vaikutuksia ympäristöpolitiikan kehitykseen. Lisäksi teoksessa on yksitoista eri tekijöiden laatimaa tiettyjä erityisiä käsitteitä koskevaa artikkelia.[3] Käsitteitä esittelevissä artikkeleissa toistuu suunnilleen samanlainen rakenne: (1) Millainen on käsitteen alkuperä ja kehityskaari (”ura”)? (2) Millainen vaikutus käsitteellä on ollut ympäristöpolitiikan vaikutuskeinoihin tai ympäristöongelmista vallitsevaan ymmärrykseen? (3) Millaiselta näyttää käsitteen tulevaisuus?
Ympäristöpolitiikkaa jäsentävillä käsitteillä on kahtalainen luonne: Ne sijaitsevat tutkimuksen ja politiikan yhteisellä alueella, joten niiden tulisi yhtäältä auttaa täsmentämään tutkimusongelmia ja toisaalta ohjata politiikan menettelytapojen kehittämistä. Tämä on moniulotteinen kysymys. Eri käsitteiden kohdalla vaihtelee se, kumpi ulottuvuus erityisesti korostuu. Kirjassa analysoiduista käsitteistä useat ovat selvästi lähtöisin tutkimuksesta (esimerkiksi ’critical loads’ ja ’biodiversity’), kun taas toiset ovat alunperin poliittisia (esimerkiksi ’environmental impact assessment’, joka viittaa menettelytapaan, ja ’environmental justice’, joka perustelee yhdenvertaisuuden periaatteesta seuraavia normeja). Asetelman voi luultavasti yleistää: tutkimuksen ja politiikan välialuetta jäsentävä käsitteellinen innovaatio voi onnistua, mikäli tutkimuksellinen ja poliittinen ulottuvuus kytkeytyvät läheisesti toisiinsa.
Teoksen toimittajat tekivät laajan pohjatyön ennen kuin valitsivat lopullisesti esiteltäviksi ottamansa käsitteet. Tässä he käyttivät apunaan keskeisten julkaisufoorumien sähköisiä arkistoja. Kirjan kahdessa johdantoluvussa he esittelevät pohjatyön tuloksia. Koko ympäristöpolitiikan ”käsiteperhe” muodostaa eräänlaisen käsitteellisen kentän (conceptual field). Sitä voidaan jäsentää eri tavoin. Yhden perusteen muodostavat yleiset termit, joista on kehitetty suuri määrä erilaisia johdannaisia: ’environment’; ’ecology’; ’sustainable’ sekä ’green’. Toisen mahdollisen jäsennyksen tarjoavat kokoavat ongelma-alueet (issues), esimerkiksi jätteet (waste), saastuminen (pollution) ja ilmaston muutos (climate change). Toimittajat tarkastelevat myös ajallisesti käsitteiden käytössä tapahtuneita muutoksia. Tämä tarjoaa empiirisen perustan arvioida muutoksia, joita on tapahtunut ympäristöongelmien luonnetta sekä eri ongelmien vakavuutta koskeneessa ymmärryksessä.
Käsitteet ovat yleisnimiä, ajattelun välineitä, joiden avulla ilmiöitä voidaan luokitella ja kytkeä toisiinsa erilaisin perustein. Käsitteet määrittelevät ilmiöiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Siten ne luovat perustan maailman ymmärtämiselle mutta yhtä lailla uusiin oivalluksiin tähtäävälle ajattelulle. Lisäksi käsitteillä on välitön yhteys toimintaan; ne perustelevat tiettyjä toimintoja ja varoittavat toisista. Näitä yleisiä piirteitä seuraten ympäristöpolitiikan eri alueita nimeävillä käsitteillä on kaksi tärkeätä tehtävää: Niiden tulee kiinnittää riittävän konkreettisesti rajattu tieteellis-poliittinen kenttä, mutta niiden tulee myös antaa edellytyksiä arvioida toiminta-alojen suhteita toisiinsa. Joillakin Meadowcroft & Fiorino-teoksessa eritellyillä käsitteillä on yhteyksiä lähes kaikkiin muihin: ’environment’ tietenkin, mutta sen lisäksi ’environmental impact assessment’ ja ’sustainable development’. Olennaista on, että käsitteellisten yhteyksien havaitseminen auttaa myös hahmottamaan toiminnallisia yhteyksiä. Jotkut käsitteistä vaikuttavat ensinäkemältä kapea-alaisilta (’adaptive management’, ’environmental risk’), mutta lähemmin tarkastellen nekin osoittautuvat moniulotteisiksi. Muutamat pyrkivät lähtökohdiltaan luomaan yhteyksiä toiminta-alojen välille (’environmental security’, ’sustainable consumption’). Ja kaikissa tapauksissa ongelma-alueiden ja niillä omaksuttujen toimintatapojen vertailu on hedelmällistä.
Meadowcroft ja Fiorino toteavat, että jokainen elinvoimainen käsite ympäristöpolitiikan alalla liittyy vähintäänkin implisiittisesti koko ympäristöpolitiikan kenttää koskeviin yleisiin ongelmiin, joille ei ehkä ole lopullisia vastauksia olemassakaan mutta jotka saavat lisää sisältöä jokaisen erityisalan kehityksestä. Näitä ovat (1) tieteen ja politiikan välitys, (2) rajat (limits), (3) talouden ja ympäristön keskinäinen riippuvuus sekä (4) tasa-arvo.
Käsitteiden jäsentäminen on tutkimustyön olennainen osa. Käsitteellinen työ tähtää tulevaisuuteen. Meadowcroftin ja Fiorinon toimittama kokoelma tarjoaa monipuolisen perustan arvioida ympäristöpolitiikan toimintakenttää ja sen kehittymisen näkymiä.
[1] Ks. Simo Laakkonen & Timo Vuorisalo (2012): Ympäristöongelman käsitteen historiaa. Teoksessa Lummaa – Rönkä – Vuorisalo (toim.), Monitieteinen ympäristötutkimus. Gaudeamus, s. 121-129.
[2] Englanninkielinen verbi to environ sisältyi esimerkiksi Shakespearen sanastoon. Suomalainen mieliesimerkkini on Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ensimmäiseen kappaleeseen sisältyvä virke: ”Sen [Jukolan talon] läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja.”
[3] Käsitteet: ’environment’; environmental impact assessment’; ’environmental risk’; ’critical loads’; adaptive management’; ’sustainable development’; biodiversity’; ’environmental justice’; environmental security’; ’green economy’; ’sustainable consumption’.
Yrjö Haila
Gradupalkinnon otti vastaan Katariina Kiviluoto YHYS-syyskollokviossa Turussa 23.11.2017.