Yhteiskuntatieteellisen
ympäristötutkimuksen
seura ry
Yhteiskuntatieteellisen
ympäristötutkimuksen
seura ry
YRJÖ HAILA -PALKINNOKSI JAETUT KIRJAT 2014 JA 2015 – ESITTELY
30.4.2016
Yrjö Haila
Minulle on myönnetty etuoikeus valita vuosittain kirja palkinnoksi yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen alan parhaasta gradusta. Se on tapahtunut jo kahtena vuonna. Tämä on hämmentävä kunnia. Hämmennyksestä kaiketi johtuu, että en ole aiemmin ymmärtänyt tarttua tilaisuuteen esitellä laajemmin palkinnoksi valitsemiani kirjoja. Ne nimittäin ansaitsevat esittelyn. Olennainen mittapuu on, että palkintokirjoihin soisin jokaisen alan tutkijan tutustuvan. Kirjat osoittavat ympäristöongelmien kannalta merkityksellisten asioiden ja ilmiöiden välisiä yhteyksiä, jotka eivät ole asioissa ja ilmiöissä itsessään ilmeisesti näkösällä. Siten ne tarjoavat ympäristöä koskevalle ajattelulle uusia välineitä ja opastavat niiden käyttöön.
Auttaa ymmärtämään ympäristöongelmien yhteiskunnallista luonnetta on luonnollisesti kirjavalinnan olennainen tavoite. Ympäristö on se, mikä ympäröi. Ympäristö käsittää kaiken. Ympäristön ymmärtämiseen tähtäävässä ajattelussa korostuu näin ollen välttämättömyys tehdä merkityksellisiä erotteluja. ”Kaikkea” ei voi tutkia; itse asiassa, kuten tammikuussa 2016 edesmennyt Richard Levins aikoinaan totesi, jos yrittäisimmekin emme kykenisi edes sanomaan, mitä kaikkea ”kaikki” käsittää. Sen sijaan on tunnistettava yhteiskunnan ja ympäristön suhteessa ilmenevät ongelmakohdat ja kiinnitettävä huomio niihin.
Erottelut edellyttävät omanlaatuisiaan käsitteellisiä työvälineitä. Niitä etsimme. Erotan tehtävän taustalla kaksi metodologista ulottuvuutta, jotka molemmat ovat yhtä tärkeitä: yhtäältä binaarinen ajattelu jäsentäessämme asioiden ja ilmiöiden ilmiasuja eli ”fenomenologiaa”[1], sekä toisaalta vastakohta-avaruudet analysoidessamme käsitteellisesti ilmiöiden ja tapahtumakulkujen merkityksellisiä piirteitä[2].
Mutta riittäköön yleinen pohdinta. Seuraavassa kahden ensimmäisen palkinnon esittelyt.
2013-2014
Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow. Allen Lane, 2011
Kahneman on psykologi, jolle myönnettiin niin sanottu taloustieteen Nobel-palkinto vuonna 2002. Palkinto olisi ilman muuta ollut jaettu hänen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Amos Tverskyn kanssa, ellei tämä olisi kuollut 1990-luvun lopulla. Kirja on johdonmukaisesti etenevä kokoelma erittäin sujuvasti kirjoitettuja osittain itsenäisiä mutta hienosti toisiinsa kytkeytyviä eräänlaisia pienoisesseitä. Keskeinen teema on otsikon ilmentämä inhimillisen ajattelun (kognition, ”perillä olon”) jäsentyminen kahdeksi toisistaan jokseenkin riippumattomaksi lohkoksi: nopea (intuitiivinen) ajattelu ja hidas (harkitseva, puntaroiva) ajattelu. Kahneman korostaa jakoa käyttämällä kirjastaan luonnehdintaa ”psykodraama, jossa on kaksi esiintyjää”. Kirjan ensimmäiset yhdeksän lukua esittelevät näiden ajattelun muotojen eroja esimerkein, joista suuri osa perustuu Kahnemanin yhteistyökumppaneineen tekemiin kokeisiin. Kuten odottaa sopii, intuitioon perustuva nopea ajattelu johtaa virheisiin tilanteissa, joissa harkinta olisi tarpeen.
Jäsennys on itsessään mielenkiintoinen, mutta erityistä painoa se saa, kun Kahneman kytkee sen kirjan myöhemmissä luvuissa varhempiin Kahneman-Tversky tutkimusaiheisiin, jotka ovat selvittäneet ihmisten päättelyn ja ratkaisujen rationaalisuutta. Kaksi kaksikon klassikkoartikkelia on julkaistu kirjan liitteenä: ”Judgement under Uncertainty: Heuristics and Biases” (alkuperäinen: Science, 1974) ja ”Choices, Values and Frames” (alkuperäinen: American Psychologist, 1984). Otsikot kuvaavat, mistä on kyse: epävarmuuden vallitessa inhimilliseen päättelyyn vaikuttavat vääristymiin johtavat ”heuristiikat” [eli artikuloimattomat päättelysäännöt]; ja arvot ja tilannesidonnaiset tulkintakehykset vaikuttavat ihmisten valintoihin. Molemmissa tapauksissa yhteys nopean ja hitaan ajattelun keskinäissuhteen ongelmaan on ilmeinen.
Kahneman suhtautuu huvittuneen kriittisesti taloustieteilijöiden olettamukseen, että ihmisten päätöksiä ohjaisivat laskelmoiva rationaalisuus ja itsekeskeinen oman edun tavoittelu. Hän muun muassa leikittelee vastakkainasettelulla ”Econs” vs ”Humans” asettuen ”Humans”-ihmisten vaillinaisen laskelmointikyvyn kannalle. Kahnemanin erityisiä tutkimuskohteita ovat olleet ihmisten kykenemättömyys arvioida realistisesti voiton/häviön todennäköisyyksiä uhkapelien kaltaisissa tilanteissa sekä riskien arvioinnissa ilmenevät poikkeamat rationaalisesta laskelmoinnista. Näitä kysymyksiä esittelevistä luvuista valpas lukija löytää runsaasti yhteyksiä yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen ongelmiin.
Erityisen läheisesti Kahneman sivuaa ympäristöajattelun ajankohtaisia ongelmia kirjan viimeisessä jaksossa, jossa hän esittelee inhimillisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden erilaisia tulkintoja. Hyvinvointiaan arvioidessaan ihminen on Human eikä Econ – mutta tietysti tätä hyvin yleisluonteista vastakkainasettelua on kyettävä tilannekohtaisen monipuolisesti täsmentämään.
Kahneman on omistanut kirjansa pitkäaikaiselle yhteistyökumppanilleen Amos Tverskylle. Heidän yhteistyönsä myös määrittää kirjan rakennetta, joka etenee suurin piirtein tutkimusteemojen ilmaantumisen ajallisessa järjestyksessä. Huomattavan monet kirjan luvuista Kahneman aloittaa viittaamalla tuohon taikka tähän sattumukseen heidän yhteistyönsä kulussa (esimerkki, s. 269: ”One day in the early 1970s, Amos handed me a mimeographed essay by a Swiss economist named Bruno Frey, …”). Tämä tekee kirjan lukemisesta erityisen viehättävän kokemuksen: lukija voi lähes asettautua osalliseksi siihen prosessiin, jonka kulussa yksittäisistä ja alunperin triviaaleilta vaikuttavista tapahtumista ja oivalluksista rakentui johdonmukainen ja merkittävä tutkimuksellinen elämäntyö.
Palkinnon otti vastaan 3.11.2014 Liisa Haapanen.
2014-2015
William Connolly: The Fragility of Things. Self-organizing Processes, Neoliberal Fantasies, and Democratic Activism, Duke University Press, 2013
Kirjan otsikon aforismi the fragility of things kertoo mistä on kyse: Inhimillisen olemassaolon perustat ovat hauraat. Tämä ei ole sellaisenaan ympäristötutkijoille kovin yllättävä väite, mutta olennaista on, miten Connolly sitä kehittelee. Connolly on arvostettu poliittisen filosofian tutkija (political philosophy anglo-amerikkalaisittain), jonka varhainen teos The Terms of Political Discourse (1974) on laajalti tunnettu selväjärkinen analyysi poliittisten ristiriitojen luonteesta. Connolly on ollut erityisen kiinnostunut politiikan rakentumisesta modernissa yhteiskunnassa. Hän on tukeutunut ongelmaa selvittäessään sekä klassisten teoreetikkojen perintöön (Hobbes, Rousseau, Nietzsche, ja niin edelleen) että nyky-yhteiskunnan ideologisten virtausten analyysiin.
Connolly on jo pitkään ottanut luonnon poliittisen merkityksen vakavasti (ks. esimerkiksi hänen artikkelinsa ”Ääniä tuulispäästä” teoksessa Luonnon politiikka, Yrjö Haila & Ville Lähde, toim., Vastapaino 2003). Tätä Connollyn tutkimusalaa uuden teoksen otsikko ”Asioiden hauraus” tietenkin osaltaan ilmentää. Kirjan ensimmäisen luvun otsikko on Steps toward an Ecology of Late Capitalism. Muotoilu on lainattu neljän vuosikymmenen takaa Gregory Batesonilta (Steps to an Ecology of Mind, 1972). Termi ”ekologia” ei kummallakaan tekijällä ole pelkkä metafora vaan ilmentää näkemystä siitä, miten asiat ja tapahtumakulut muotoutuvat moninaisten tekijöiden vuorovaikutusten välityksellä. Ne muovaavat ratkaisevasti ihmisten elämän olosuhteita, mutta vain vähäiseen osaan niistä ihmiset voivat tarkoituksellisesti vaikuttaa.
Yhteiskunnallisessa kehityksessä on toki syy–seuraus suhteita, mutta niitä ei voi ymmärtää mekanistisen kausaalisuuden perustalta. Connolly kuvaa yhteiskunnallisten vaikutussuhteiden muotutumista termillä voimakenttä (force field). Voimakenttiä muodostuu tilanteissa, joissa erilaiset toimijuudet (agency) ovat enemmän tai vähemmän pysyvissä suhteissa keskenään. Voimakenttien muotutumiseen vaikuttavat sekä inhimilliset että ei-inhimilliset toimijat. Erilaiset voimakentät ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Tilanteiden hauraus on seurausta siitä, että voimakenttien vuorovaikutukset ovat huomattavassa määrin ennakoimattomia – kuinka merkittävässä määrin, on tilannekohtainen ja empiirisesti selvitettävä ongelma. Yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen keskeiseksi tehtäväksi muodostuu tältä perustalta selvittää yhteiskuntien ympäristösuhteita jäsentävien voimakenttien piirteitä.
Connollyn käyttävä termi ”myöhäinen kapitalismi” viittaa uusliberalismiin. Rinnastus Gregory Batesonin otsikkoon (eli ”late capitalism ≈ mind”) antaa taitavasti viitteen siitä, millaiseksi Connolly tulkitsee uusliberalismin ytimen. Olennaista on, miten tehokkaasti länsimaiden suuri julkisuus sekä julkisuutta seuraavat tavalliset ihmiset (”kuluttajat”) on saatu omaksumaan uusliberalismin periaatteet ainoiksi oikeiksi – tai vähintäänkin ainoiksi mahdollisiksi. Connolly perustelee näkemyksensä käyttäen hyväkseen Friedrich Hayekin teosten tarkkaa analysointia. Hayek korosti monessa yhteydessä selväsanaisesti, että hänen edustamansa talousajattelun tavoite ei suinkaan ole hävittää valtio vaan päinvastoin lujittaa valtiota kunhan se ottaa tehtäväkseen turvata uusliberalistisen markkinajohtoisen talouden toteutuminen.
Connolly ei esitä suoraviivaista ”kapitalismin kritiikkiä”. Sen sijaan hän asettaa vahvasti kyseenalaiseksi uusliberalismin omaksuneen yhteiskunnan mahdollisuudet ratkaista ”asioiden haurauden” tuottamia ongelmia kuten esimerkiksi globaaleja ympäristöongelmia. Ongelmien hallitsemiseksi tarvittaisiin kollektiiviseen solidaarisuuteen perustuvaa huolenpitoa, jollaisesta nykyisten yhteiskuntien politiikassa ei juuri näy merkkejä.
Kirjaan sisältyy Connollyn erittäin kiinnostava arvio siitä, löytyykö Immanuel Kantin käytännöllisen järjen filosofiasta aineksia, jotka auttaisivat varautumaan ”asioiden haurauteen”. Kyllä löytyy, vastaa Connolly, joskin puolinaisina ja pidäkkeellisinä. Kant oli liian tiiviisti sitoutunut olettamukseen, että maailmaa ja ihmisten elämisen ehtoja hallitsee ennalta annettu järjestys. Asioiden haurautta kunnioittavaa vaihtoehtoa Kantin filosofialle Connolly hakee myöhemmiltä moraalifilosofeilta, joita edustavat esimerkiksi Nietzsche ja Whitehead. Lisäksi hän kehittelee kirjan viimeisessä luvussa demokraattinen aktivismin näkemystä, jota hän on hahmotellut omaksi vaihtoehdokseen useissa aiemmissa teoksissaan. Tällä teemalla on monia yhteyksiä myös suomalaisen ympäristötutkimuksen keskeisiin kysymyksiin. Olennaista Connollyn näkemyksen mukaan on, että moraaliperiaatteet ja käytännön toiminta yhtyvät.
Palkinnon otti vastaan 16.11.2015 Hanna Nieminen.
—
[1] Peter Elbow on erityisesti kehitellyt tätä teemaa esimerkiksi teoksissaan Embracing Contraries. Explorations in Learning and Teaching (Oxford UP, 1986) ja Everyone Can Write. Essays Toward a Hopeful Theory of Writing and Teaching Writing (Oxford UP, 2000).
[2] Alan Garfinkel: Forms of Explanation. Rethinking the Questions in Social Theory (Yale UP, 1981); ks. myös Chuck Dyke: The Evolutionary Dynamics of Complex Systems. A Study in Biosocial Complexity (Oxford UP, 1988).
